EK-yhteistyö

​Keski-Suomen kauppakamari järjestää yhteistyössä Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n aluetoimijoiden kanssa Elinkeinoelämän foorumeita ja Suhdannebarometrin julkistustilaisuuksia.

Kuvassa vasemmalla Elinkeinoelämän Keskusliiton Penna Urrila ja oikealla Jouko Kangasniemi.


Elinkeinoelämän foorumit ovat verkostoitumistilaisuuksia, joiden aiheet voivat ulottua ajankohtaisista verokysymyksistä sote-uudistukseen, digitalisaatioon tai esimerkiksi startup-yhteistyöhön asti. Pari kertaa vuodessa järjestettäviin foorumeihin ovat tervetulleita kummankin järjestön jäsenet sekä muut paikalliset sidosryhmät. Keski-Suomen kauppakamari vastaa tapahtuman käytännön organisoinnista sekä markkinoinnista ja mediasuhteista.

EK:n Suhdannebarometri kuvaa kansantalouden näkymiä ja tärkeitä suhdannekäänteitä suomalaisen yrityskentän arvioiden valossa. Valtakunnallisten tulosten ohella saadaan tietoa eri alueiden ja toimialojen näkymistä. Suhdannebarometri julkistetaan alueellisten mediatilaisuuksien muodossa neljä kertaa vuodessa, joista kaksi tapahtuu Jyväskylässä. Tilaisuuksissa kuullaan kommenttipuheenvuorot myös paikallisilta yritysjohtajilta.

Yhteistyön ansiosta pystymme palvelemaan jäseniämme entistä monipuolisemmin sekä hyötymään järjestöjen synergiasta.

EK-yhteyshenkilö ja lisätietoja

Viivi Sakkara

viestintäpäällikkö
Keski-Suomen kauppakamari